Ruuhka-Mutsi ruuhkavuosissa!

Olen niin etuoikeutetussa tilanteessa, että meidän lapsilla on mummoja ja vaareja vielä kahdessa polvessa. Isoisovanhemmat ovat aika pitkälti toinen jalka haudassa ja toinen banaaninkuoren päällä, mutta mikä parasta, kaikilla järki leikkaa loistavasti.  Omassa perheessä perhedynamiikka(onko se edes sana??) on kokenut suuria kolauksia sen jälkeen kun sain lapseni.  Siinä missä Antin perhe kumpuaa sekasortoista onnea sen kaiken härdellin keskellä, jota 8lastenlasta aiheuttaa, omassa perheessä ei sulatettu kuin esikoinen. Tai siis äitini ei sulattanut. Silti koen olevani onnekas, koska meillä sentään on isovanhempia ympärillämme! Mikä mummolasta sitten tekee hyvän mummolan?  Omasta mielestä se ei ole materia, ei rahallinen avustus eikä jatkuva hössöttäminen. Vaikka maailma ei taida päällään kantaa mummoa joka ei välillä hössöttäisi.  Tärkeintä on läsnäolo. Läsnäolo lapsilleni ja se, että lapsillani on olo että heidät hyväksytään.  Jotenkin sitä tuo aina es

Enpä ole ennen edes sivulauseessa maininnut mitä teen työkseni.  Niin. Olen sairaanhoitaja. Jep. Ja vielä päivystyksessä. Olen siis ammattiryhmäni irvikuva jos somekeslusteluiden perusteella mitattaisiin missä on kiukkuisimmat ja inhottavammat hoitajat. ;) Myönnän olevani varsinainen irvikuva mutta harvoin kiukkuinen enkä koskaan inhottava.   Kolmivuorotyö jatkuvassa potilastulvassa sukkeloiden on siis minulle arkea. Oikeastaan jos rehellisiä ollaan, niin tällä hetkellä työnkuvani on aikalailla persuksen päällä istumista koska olen mukana stm:n hankkeessa jonka tarkoitus on luoda Suomeen valtakunnallinen päivystysnumero, josta saa apua ja hoidontarpeen arviointia. Olen tehnyt työtä nyt maaliskuusta saakka, vastannut siis ihmisten kysymyksiin ja auttanut tilanteissa jossa maallikolla on lyönyt tyhjää, mitä pitää tehdä tässä ja tässä tilanteessa.  Tykkään työstäni kovasti, sekä päivystyksen puolella hurlumhei-meiningin keskellä, kuin vähän rauhallisemmassa ympäristössä puhel

pädipädipädipädi Paadippapiidipaadi. Eikun pädi. Eli IPad. Kyseinen sana (pädi) kuului varmaankin molemmilla, sekä Laurilla, että Vilmalla ensimmäisen sadan sanan joukkoon. Lauri osaa jo kaikki muutkin, kuten äple teevee, läppäri, juutuup jne. Vilmakin tulee sitkeänä kakkosena ja painokkaasti hokee "kä", eikä jää epäselväksi mitä sillä tarkoitetaan(kännykkä). En ole vielä oikein päättänyt mitä mieltä olen tästä erinäisten laitteiden tulvasta heti vauvasta alkaen. Meillä katsotaan piirrettyjä lähes joka päivä, nyt syksyn saapuessa enemmän. Ei koko päivää, eikä tunteja putkeen mutta kuitenkin katsellaan.  Jo Laurin syntymän jälkeen oli aika selvää, että jos haluan edes hetken rauhan, teletapit toimii siihen parhaiten. Nyt nuo aineita käyttävät tappipäät ovat vaihtuneet Legopoliiseihin ja Ducktalesiin. Ja juutuuppiin. En myöskään ole hyvä esimerkki kännykän käyttäjänä. Joskus tuntuu, että kännykkä on liimattu käteeni ja elämä pyörii Instagramin ympärillä. Lähiai

VIHDOIN! Kesäkuussa joku pienisieluinen ihminen varmaankin luki blogitekstini, veti herukat nenään ja eväsi minulta oikeuden julkaista yhtään mitään. Siis nada. En saanut yhtään postausta julkaistua, kone ilmoitti aina tallennusvaiheessa että ”järjestelmävirhe”. Tiedän että tekstini on täyttä soopaa, mutta lähetin silti viestiä eteenpäin, josko kuitenkin runosuoneni saisi kukkia. Ja TADAA! Kolme kuukautta siinä meni! Väittivät että vika ei ollut teksteissä, uskokoon ken tahtoo! Eilen ulkoillessa oli viimein pakko uskoa että syksy on täällä. Olen opetellut käyttämään synttärilahjaksi ostamaani järkkäriä, eilen yritin saada syksyä ikuistettua.   Onnistuinko?