Kolmivuorotyö ja sitä rataa...

Enpä ole ennen edes sivulauseessa maininnut mitä teen työkseni. 

Niin. Olen sairaanhoitaja. Jep. Ja vielä päivystyksessä. Olen siis ammattiryhmäni irvikuva jos somekeslusteluiden perusteella mitattaisiin missä on kiukkuisimmat ja inhottavammat hoitajat. ;) Myönnän olevani varsinainen irvikuva mutta harvoin kiukkuinen enkä koskaan inhottava. 

 Kolmivuorotyö jatkuvassa potilastulvassa sukkeloiden on siis minulle arkea. Oikeastaan jos rehellisiä ollaan, niin tällä hetkellä työnkuvani on aikalailla persuksen päällä istumista koska olen mukana stm:n hankkeessa jonka tarkoitus on luoda Suomeen valtakunnallinen päivystysnumero, josta saa apua ja hoidontarpeen arviointia. Olen tehnyt työtä nyt maaliskuusta saakka, vastannut siis ihmisten kysymyksiin ja auttanut tilanteissa jossa maallikolla on lyönyt tyhjää, mitä pitää tehdä tässä ja tässä tilanteessa. 

Tykkään työstäni kovasti, sekä päivystyksen puolella hurlumhei-meiningin keskellä, kuin vähän rauhallisemmassa ympäristössä puhelimessa.

Mutta. Se kolmivuorotyö. Olen piakkoin tehnyt 10vuotta jonkinsortin hoitotyötä, aina kolmivuorotyönä, lukuunottamatta pientä pätkää poliklinikkatyössä(6kk). Ja onhan se nyt perseestä. 

Siinä missä tehdastyöläiset usealla alalla tekevät kolmivuorotyötä selkeän kaavan ja ergonomian mukaan, meikäläinen saattaa tehdä iltaa, yötä, aamua samalla viikolla yhdellä-kahdella vapaalla. En ihmettele hetkeäkään miksi aamuisin säikähdän kun katson itseäni peilistä. 

Pahimpina hetkinä silmäpussit roikkuu kuin pallit konsanaan, iho on huonossa kunnossa, tukka seisoo päässä kun ei vaan ole jaksanut ilta-aamun välissä sitä pestä ja mieli on kuin onnellisella ankalla jonka pullat on pöllitty. 

Kaikenlisäksi en ole millään tapaa aamuihminen, siihen lisätään vielä se, että töistä pääsee illalla klo 21:45. Kotimatkaan menee 45min, jolloin kello on lähemmän puoli kaksitoista ennenkuin ummistan silmäni. Ja loppuyö meneekin sitten sätkiessä ja miettiessä joko nukuin pommiin.. miksi tämä sitten on näin? Miksi me ei tulla töihin kuin tehtaassa? 

Hyvä kysymys!!

 

Ensimmäinen ja suurin syy on ehdottomasti potilaat. Päivystystyössä kun potilaat eivät tule koskaan tasaisena virtana paikalle vaan yleensä joukolla samaan aikaan tukkien ovet ja ikkunat. Potilaiden hoidossa kuitenkin vielä tänä päivänä tärkeintä on potilas, ei hoitajien hyvinvointi. ;) työajat ovat siis mitoitettu niin, että isoimman potilasmassan aikaan hoitajiakin olisi eniten ja kaikki potilaan hoitoon liittyvä krumeluuri toimisi sujuvasti. 

Toinen syy on varmastikin se, että osa sairaalatoiminnasta menee vielä virka-aikojen mukaan jolloin potilaiden hoitoon on helpoin saada kannanottoa esimerkiksi erikoislääkäreiltä, jotka suvaitsevat saapua töihin kahdeksaksi. Siinä missä aamuisin tuore lääkäri tulee kahdeksaan, hoitaja seuraa perässä tulemalla 7-8 välissä. 

Kolmas syy vuorotyön epäsäännöllisyyteen on osaaminen. Siinä missä kaksi edellistä asiaa yhdessä määrittää sen, ettei joka vuorossa voi olla sama määrä hoitajia, pitää vielä huolehtia että joka vuorossa on tarvittava määrä osaamista. Päivystyksessä hoitajien pitää osata todella laajalti asioita; Lasten sairaudet ja hoito, kirurgisten vaivojen hoito sisältäen kipsauksen, jota todellakaan kaikki hoitajat eivät osaa, sisätautisten vaivojen hoito, tehostettu hoito, potilaan ensiarviointi, puhelintyö, sairaanhoitajan vastaanotto itsenäisesti, kotiutushoitajan työ, ja päälle vielä se yksi hoitaja joka yrittää oman vuoronsa ajan pitää koko pakan kasassa, kävi mitä kävi. Jotain unohdin varmasti mainita mutta saatte varmaankin käsityksen että homma on aikamoista paletin pyöritystä. 

Ja sitten vielä sokerina pohjalla. Uskokaa tai älkää, mutta hoitajilla on toiveita niiden muutamien vapaapäivien suhteen mitä kolmen viikon listaan saa nöyrästi aina 6-7kappaletta laittaa. Voi sitä armon päivää kun saa olla koko viikonlopun kotona ilman yhtäkään menoa koko perheen kanssa yhdessä!! Tällainen tapahtuma on ollut viimeksi vuonna..... No ei, onneksi meidän perhe pyörii hienosti, kiitos mieheni päivätyön. Ilman sitä, emme varmaan enään olisi saman katon alla. 

Silti pidän työstäni. Arki pyörisi varmasti paremmin jos tekisin päivätyötä, harrastuksia olisi helpompi järjestää ja mahdollisesti olisin joskus hieman pirteämpi. Mutta silti, en vaihda. Siinä missä ne silmäpussit roikkuu poskilla ja iho on kuin marmoria, olen pääsääntöisesti tyytyväinen tekemisiini päivittäin. 

Töihin on aina mukava mennä ja tunnelma jopa kiireen keskellä on hetkittäin hersyvän hulvaton. 

Ei ne potilaat niitä silmäpusseja katso, ne katsoo mitä lääkettä saavat ja miten hoitaja potilaan kohtaa. Harvoin on hyvässä, tai huonossa palautteessa mainittu hoitajan kamalaa kampausta, kamala käytös sen sijaan useammin kuin kerran. 

Potilas kun ei ole tuote, eikä sairaala tehdas. Joten hiiteenergonominen vuorotyö! ;D