Mimmoinen on mahtava mummola?

Olen niin etuoikeutetussa tilanteessa, että meidän lapsilla on mummoja ja vaareja vielä kahdessa polvessa. Isoisovanhemmat ovat aika pitkälti toinen jalka haudassa ja toinen banaaninkuoren päällä, mutta mikä parasta, kaikilla järki leikkaa loistavasti. 

Omassa perheessä perhedynamiikka(onko se edes sana??) on kokenut suuria kolauksia sen jälkeen kun sain lapseni. 

Siinä missä Antin perhe kumpuaa sekasortoista onnea sen kaiken härdellin keskellä, jota 8lastenlasta aiheuttaa, omassa perheessä ei sulatettu kuin esikoinen. Tai siis äitini ei sulattanut. Silti koen olevani onnekas, koska meillä sentään on isovanhempia ympärillämme!

Mikä mummolasta sitten tekee hyvän mummolan? 

Omasta mielestä se ei ole materia, ei rahallinen avustus eikä jatkuva hössöttäminen. Vaikka maailma ei taida päällään kantaa mummoa joka ei välillä hössöttäisi. 

Tärkeintä on läsnäolo. Läsnäolo lapsilleni ja se, että lapsillani on olo että heidät hyväksytään. 

Jotenkin sitä tuo aina esiin ne materialistiset asiat. Omalla kohdalla on se onni, että isovanhemmat ovat rahallisesti tasapainossa (ja suoraan sanottuna osalla sitä rahaa taitaa olla vähän liikaakin....) ja haluavat olla mukana lasten hankinnoissa. Esimerkiksi lastenvaatteet, varsinkin laadukkaat ulkovaatteet kun eivät ole mitään halpoja. 

Mutta tuskin arvostaisin näitä rahallisia "avustuksia" niin paljon, jollei mummo olisi muutenkin niin mahtava! 

Oman perheen kanssa suhteiden ollessa solmussa arvostan paljon, että oma isäni jaksaa seilata kahden voimakastahtoisen aasin (minun ja äitini) väliä ja on lasteni elämässä mukana. Ja mikä parasta, lapseni pitävät häntä ihan yhtä vaarina kuin muitakin. 

Oma pelko oli, että lapseni eivät "kaipaisi" häntä ollenkaan. Siksi onkin loistava huomata, että Vilmakaan ei pienen alku-ujostelun jälkeen juurikaan enään vierasta. 

Lastenhoidollisesta näkökulmasta en taida edes kehdata puhua. Siinä missä jollakin perheellä on hankaluuksia saada hoitajaa. No, meillä ei ole. Vielä kun isovanhempien lisäksi muutenkin tukiverkko on varsin tiuha, harvoin on tullut tilannetta että jäisimme ilman apua. 

Kinan ja muun turhan surun myötä sitä on oppinut arvostamaan entistä enemmän ihmisiä ympärillä, joiden kanssa lapsilla on hyvä ja turvallista olla. Ja mitä muuta sitä lapsilleen toivoisi?