Loma -uhka vai mahdollisuus?

Elämäni ensimmäistä kertaa olen lomalla kokonaisen kuukauden, siis todella, kolmekymmentäkaksi päivää putkeen! Aiemmin lomani on pilkottu osiin tai olen vaihtanut työpaikkaa niin että täysiä lomia ei ole ollut. 

Lapset ovat myös koko kesäkuun kanssani lomalla, en ole vielä varma onko tämä hyvä vai hulluuteen vievä asia. Kuukauden lomasta myös Antti lomailee hieman yli kaksi viikkoa ja saadaan olla koko perhe kimpassa niin, että seinät kaatuu päälle!

Viime kesän vietin kokonaan kotona, mutta siitä oli loma kaukana. Äitiysloma yhdistettynä äärettömän huonoon kesään, vauvaan ja kärpäsiä pelkäävään taaperoon oli loman irvikuva. Syksyllä kun pääsin vihdoin töihin, lähes itkin ilosta. Aikuisten ihmisten seura ja omaehtoinen lounas ilman keskeytyksiä oli siinä hetkessä lähes lottovoitto.

Syksy töissä oli rankka. Meinasin laittaa edelliseen lauseeseen sanan ”aika”, mutta aikuisten oikeasti syksy oli yksi rankimmista koskaan ja joulusta eteenpäin puuha oli pääosin aika perseestä. Jatkuva kiire ja potilaiden ylivuoto kaikkialla sai meidät työntekijät hakkaamaan pukukopilla päätä seinään ja itkemään hiljaa vessassa. Infektiokausi oli vielä kaiken lisäksi hysteerisen pitkä, käytännössä se loppui vasta huhtikuussa. 

Joten syyskuusta huhtikuuhun vain selvittiin. Vitut lenteli ja jonkinlainen hurmaava joukkoitsemurha oli lähellä. Mutta selvittiin.

Omaksi pelastukseksi koitui uusi työnkuva, kun maaliskuussa siirryin päivystysapuun, jossa autan potilaita puhelimitse. Työ on varsinkin fyysisesti helpompaa mutta kuten aina, uusi työ vie toisella tapaa mehut. Joten loma tuli juuri oikeaan aikaan.

Lomalla parasta on se, ettei suunnittele mitään ja menee flow:lla. Tämä voi kyllä tarkoittaa sitä, että koti vähän kärsii mutta jos minulla on kuukausi koko vuodesta aikaa olla kuin Ellun kana, se pitää käyttää 100%:sesti hyväksi. 

Toisaalta, loma on ainoa aika, kun olisi oikeasti aikaa tehdä niitä rästiin jääneitä töitä, mm. terassin kaiteet, talon maalaus, autokatoksen siivous, kukkapenkkien siistiminen. 

Ei siis paljon mitään, mitä nyt joka päiväksi saisi talkoot pystyyn. Loman päällä yleensä leijuukin tämä tekemisen uhka. Saatat loman lopussa huomata sykkineesi koko ajan jotain ja olet entistä väsyneempi töihin palatessa.

Mutta. Nuo lapset. Jos joku ei vielä ole tajunnut, minulla on varsin vauhdikas kaksikko täällä saman katon alla. Vaikka Lauri on mielestäni suhteellisen rauhallinen luonne, kyllä hänkin päivittäin hepuloi, viimeistään illalla, kun väsy painaa. Ja Vilma, oi Vilma. Vilmalla on nyt ihana uhma jonka hän näyttää tosi kivasti sekoilemalla koko ajan jotain tai kohdistamalla väkivaltaa minuun tai veljeensä.

Nyt kaksi lomapäivää myöhemmin meille on jo sattunut ja tapahtunut. Maanantaiaamuna Vilma löysi vanhan lompakkoni, jonne olin unohtanut propral 10mg tabletin. Neiti tuli tämä suussa varastosta ja luojan kiitos se taisi olla aika pahaa, joten tabletista ehti kadota max ¼. Otin kuitenkin siinä maanantaiaamun ratoksi soiton myrkytystietokeskukseen. Salaa ajattelin, että olisipa lääkkeestä imeytynyt edes pikku siru ja meno vähän rauhoittuisi. Mitä vielä.

Päivä jatkui varsin onnistuneesti, kun lähdimme hakemaan perunoita meidän pikku kyläkaupasta. Perunoita siellä ei ollut ja ajattelin että hurruutellaan nyt sitten läheisen mansikkatilan kautta katsomaan millä mallilla mansikat ovat. 

Päästiin noin 300m hiekkatietä, kun rengas räjähti. Se ei siis puhjennut, vaan räjähti! Millä todennäköisyydellä puhelin on kotona sen ainoan kerran, kun sitä oikeasti tarvitsisi..? Joten, eikun lapset kantoon ja lampsittiin ison tien varteen liftaamaan. 

Laurille tilanne meni taas hieman tunteisiin, hän surkutteli renkaan puolesta ja oli niin järkyttynyt, että huusi koko 300m lähtevänsä tuulen mukana lentoon jos joutuu kävelemään kovin kauas. 

Luojan kiitos täällä maalla ihmiset ovat avuliaita ja heti ensimmäinen auto otti meidät kyytiin ja toi kotiin.

 Hinurikuskin reipas ”terve taas” tervehdys oli varsin osuva kuvaamaan viimeaikaisia autoilujani, mutta siitä sitten oma postaus joskus myöhemmin.

Tänään aamulla meno oli varsin villiä heräämisestä saakka. Lauri on löytänyt loistavan kesämoodin ja nukkuu pitkälle yli kahdeksaan, Vilma sen sijaan herää seitsemän jälkeen ja sillä sekunnilla kun kymmenen minivarvasta koskettaa lattiaa, mennään niin että tukka hulmuaa. 

Ennen kymmentä neiti näpsä oli jo tyhjentänyt takan hiilistä, sotkenut kaksi vaatekertaa aamu-smoothiella (niiden lento meidän perheen ruokavaliossa tulee olemaan lyhyt!) ja tanssinut TV-tasolla munamiehen pomppufiilistä. 

Siinä missä sisko painaa ympäri asuntoa kuin viitapiru, Lauri parkkeeraa sohvalle ensimmäiseksi tunniksi tuijottamaan piirrettyjä ja hipelöimään muniaan. 

Jotenkin surkuhupaisaa katseltavaa kun 4-vuotias ei näe eikä kuule mitä ympärillä tapahtuu, kädet keskittyneesti munia lämmittäen. Miten ne onkin niin miehiä alusta saakka??

En oikeastaan uskalla edes ajatella, mitä tämä loma vielä tuo tullessaan. 

Kaikkien onneksi Antti jää myös perjantaina lomalle ja on toinen silmäpari vahtimassa tätä touhua.

Hieman uskallan epäillä, onko tämän loman aikana oikeasti mahdollisuutta levähtää missään välissä kunnolla ja saatankin olla iloinen, kun heinäkuu koittaa ja pääsee takaisin töihin. En toki kiellä, että tämä paussi sekä tarhasta, että töistä tekee varmasti hyvää kaikille ja yliannostus yhdessäoloa riittää muutamaksi kuukaudeksi jaksamaan arjen rumbaa.

Mutta yritetään nyt nauttia ja toivotaan että lämmin ilma palaa takaisin, jotenkin se lumi juhannuksena ei houkuttelisi.