Yöunet vai sirkushuvit?

Jokainen vanhempi tietää, että ajatus elämän muuttumattomuudesta lasten syntymän jälkeen on legendaa. 

Lähes joka toinen sen silti ääneen sanoo ja toteaa muutaman kuukauden vanhemmuuden jälkeen, että se kuolaava pikku käärö on kääntänyt koko maailman ylösalaisin eikä paluuta entiseen enään ole.

Yksi suurimpia muutoksia liittyy uneen. 

Siinä missä ennen olet nukkunut silloin kun haluat, missä haluat ja kenen kanssa haluat, et muuten nuku enään. 

Ennen lapsen syntymää raskauden suoranainen hehku korreloituu aika monella naisella suoraan yöuniin. 

Niitä ei käytännössä ole, ainakin uni on niin katkonaista, että kaikkia vituttaa, eniten raskaana olevaa naista. 

Yöllä pitää pissata, juoda, kyljen kääntöön vaaditaan Pekka Niska, jalkoja särkee ja vauva pitää mahassa omia Sambakarnevaaleja juuri kun uni olisi tulossa. 

Sängystä nousemiseen vaaditaan tunkki, jona pääsääntöisesti mies toimii ja tämän vuoksi raskauden jälkeen molemmilla, sekä äidillä, että isällä on selkä aivan tohjona.

Kun vauva vihdoin syntyy, uni rytmittyy vauvan unen mukaan, joka on lyhyitä pätkiä outoihin aikoihin. 

Fiksut äidit nukkuisivat silloin kun vauvakin, minä olin sitä tyhmää kaartia jo esikoisen kanssa, että yritin suoriutua kaikista kotiaskareista ja tohotin kaikkea aivan turhaa. 

Väsytti välillä niin maan perkeleesti. 

Esikoisen kanssa elämä oli vielä helppoa, nahkavekkareita kun on tässä kohtaa vain yksi. 

Mutta sitten tuli se toinen. 

Sekin nukkui outoon aikaan, kylläkin aluksi aika pitkiäkin pätkiä mistä olin äärettömän kiitollinen. Mutta eihän lapset nyt niin toimi, että he nukkuisivat samaan aikaan jolloin myös äidillä olisi mahdollisuus huilata, ehei.

Tätä rallia on nyt enenemässä määrin jatkunut yli neljä vuotta. Nykyään meillä voisi iltaisin täyttää bingokupongin tai tehdä pitkävedon, kuka löytyy aamulla mistäkin nukkumasta. 

Lähtötilanne jo saattaa olla mielenkiintoinen. 

Lauri nukkuu pitkiä pätkiä omassa sängyssä. 

Sitten taas viikkojen jälkeen hänen makuuhuoneeseensa muuttaa mörkö, näkymätön kärpänen tai elämä pelottaa muuten vain liikaa ja jokaöinen hiihtäminen kohti minun ja Antin sänkyä alkaa jälleen kerran. 

Kun kahdesta tulee 160cm leveässä sängyssä kolme, kukaan ei enää nuku hyvin.

Yleensä se on Antti joka luovuttaa ja siirtyy sohvalle. Pahimmassa tapauksessa Vilma päättää samana yönä myös herätä ja kipuaa minun ja Laurin kanssa nukkumaan jolloin kahdesta tuli taas kolme. 

Sitkeästi yritän nukkua näiden ikiliikkujien kanssa, mutta kun kolme kertaa saa numeron 23 jalan mojovasti naamaan, luovutan ja joku lähtee.

Muutama yö takaperin tulin iltavuorosta kotiin niin myöhään, että kaikki muut nukkuivat. 

Lähtötilanteena oli heti poikkeustila, Vilma omassa sängyssä, Lauri poikittain Antin kanssa meidän sängyssä. Inhoan nukkua sohvalla, joten päädyin Laurin sänkyyn. 

Tämä meni ihan ok noin kello neljään saakka, jolloin Antti tuo minulle vieraaksi varsin pirteän neidin, jolla oletettavasti on menossa jonkinlainen unirytmin muokkaus. 

Siinä se toljotti nykerönenän vartta pitkin, miksi äiti on Veikan sängyssä. Jo neidin katse kertoi että uni on kaukana mutta olin epätoivoinen ja leikin nukkuvaa.

Kaksi kertaa sain kirjankulman kipeästi johonkin kohtaan vartaloa kunnes tajusin ettei tästä taas tule lasta, eikä sitä toistakaan. Häädin Antin sohvalle, epätoivoinen yritys saada Vilma omaan sänkyyn, sen jälkeen edes viereen nukkumaan. 

Ehei, kun kuningatar on hereillä, kaikki muutkin herätetään. 

Alkoi loputon taistelu, että edes yhdelle perheenjäsenistä suotaisiin kohtuulliset unet ja useamman kerran painimalla Vilman kanssa estin Laurin unen häiriintymisen. 

No tästähän ei syntynyt kuin huuto. 

Luovutin, siirsin vastuun isille joka siis oli tässä kohtaa sohvalla jo hereillä koska siinä huudossa ei voinut nukkua. 

Julmasti ovi huutavan nilliäisen naaman edestä kiinni, tyyny korville ja hetken uni. 

Kun kelloi soi noin 45minuutin kuluttua, TATTADAA! Vilma nukkui reporankana sohvalla raajat kaikkiin pääilmansuuntiin sojottaen.

Kunnia Laurin unenlahjoille. Kaiken sen häsellyksen ja huudon keskellä hän käänsi kylkeä kerran ja nukkui muuten äärettömän sikeästi. Äitinsä poika! (Kykenen samaan silloin kun minulle siihen mahdollisuus annetaan. Nykyään äärettömän harvoin.)

Töissä kuljin jälleen ne kuuluisat kivespussit silmien alla hyllyen ja join kahvia niin paljon, että pissa muuttui ruskeaksi. 

Töiden jälkeen haaveilin ihan pikkaraisista päiväunista mutta haave romuttui täysin kun tajusin Antin kiskovan ruoan jälkeen järvipelastusseuran paitaa päälle. Puki sen kolmasti väärinpäin ja käveli päin seinää, mutta harrastuksia ei jätetä vaikka unta ei olisi saatukaan!

Luotin pienen hetken Pikku Kakkosen voimaan, mutta ensimmäisen vartin aikana sain kolme puremajälkeä ja yhden haavan.

 Koska jos Kuningatar ei nuku, ei nuku muutkaan. Luulisi sen jo 1,5vuoden kokemuksella ymmärtävän. 

Silläkin riskillä, että kesäkukkaset kuihtuu ja kuolee kastelun puutteesta, tiskit haisee aamulla ja pyykit mätänee koneeseen, jätin jälleen kotona kaiken kuin paskan peltoon ja pääsin sänkyyn klo 20:30. Nukuin kahdeksan, siis KAHDEKSAN tuntia putkeen. Kerran heräsin katsomaan, hengittääkö lapset, hengitti ne. <3