Yksin arjessa

Oodi yksinhuoltajille!

Nyt on se aika vuodesta, kun avioehtoonkin kirjattu Antin kalareissu on päällänsä ja minä olen hieman yli viikon yksinhuoltajana.

Silloin aikanaan, kun Antin ehto toimivalle parisuhteelle ja perhearjelle oli kalareissu kerran vuodessa ja muutama viikonloppu päälle,olin ihan että okei, mikäs siinä. Vuosi vuodelta alan olla aina vain vähemmän OKEI.

Viime vuosi oli aika helppo, Vilma oli vielä niin pieni, että hän meni mukana käsikynkässä enkä oikeastaan muista siinä olleen mitään ongelmaa. Mutta tämä vuosi on jo osoittanut sen mihin kaksi tenavaa parhaillaan pystyy! 

Oli toisaalta hyvä idea änkätä pitkät vapaat tähän kohtaan. Toisaalta, mulla hajoaa pää. Siinä missä saa olla kotona eikä tarvitse sumplia hoitoja ja lastenvahteja kolmivuorotyön mukaan kuin kahdelle päivälle, niin onhan tää nyt ihan mahdotonta. Tää sotku, tää meno, tylsyys, rääkyminen; ÄITI MULLA ON TYLSÄÄ!! Pienempi vetää kilpikonnapuolustukseen heti jos äiti haluaisi vaikka hetken siivota tai viikata pyykkiä.

(Kilpikonnapuolustus on siis liike, joka tehdään kun uhkaavasti näyttää siltä, että äiti on laskemassa lasta pois sylistä. Jalat koukkuun vartalon eteen, pään taivutus ja selkä kyyryyn. Ei sellaista pakettia saa ehjänä lattialle ja kanto jatkuu.)

Vasen hauis on aivan tulessa koska oletettavasti Vilma parka nyt luulee, että äitikin hylkää siinä missä isäkin ja roikkuu sen vuoksi koko ajan kintereillä, mieluusti sylissä.

Lapset on tässä päivien mittaan keksineet kaikkea pikku kepposta. Meillä ehdoton arjen helpotus on iso oma piha maaseudulla ja tämä sää joka aina vain hellii! 

Ovi siis auki ja mukulat pihalle edes hetkeksi pois jaloista. Mutta kuten mainittu siinä on aina riskinsä jättää nuo tenavat tuohon pihaan pelkän kuuloetäisyyden päähän edes 5 minuutiksi. Eilen Vilman vaipasta löytyi meikäläisen peukalonpään kokoinen koppakuoriainen joka oli selkeästi aivan traumatisoitunut, Vilma kikatti ja Lauri nimesi siskon Koppapimpiksi. Jäi epäselväksi kumpi tämän idean toteutti koska Laurin mukaan se "on asunut siellä jo hetken".

Tunnit ei kertakaikkisesti ole riittänyt näinä ”vapaapäivinä” juuri mihinkään, hieman asiaan on vaikuttanut myös se että kaasupoljin punaisena ollaan menty siellä täällä ja tuolla.

Eli tilannekatsaus tämänhetkiseen tilanteeseen. 

Yksinhuoltajapäiviä on nyt takana 7. 

Meillä on ihan helvetisti puhdasta pyykkiä. Sitä on pitkin tätä kämppää, lattioilla, sängyllä, sohvalla, silityslaudan päällä, kuivurissa. No, sentään se on puhdasta!! Epätoivoisesti yritän yksi vaate kerralla viikata niitä kaappiin aina kun muulta ehtii, tilanne ttaei vain helpota että pesen koko ajan sitä lisää puhtaaksi noin 20 vaatekappaletta aina yhtä viikattua kohden. Voiko vaatteisiin hukkua? Luulen että voi. Olen jo kahdesti hukannut meidän hoitokoirankin, kunnes se on löytynyt joistakin edellä mainituista kasoista tyytyväisenä nukkumasta.

Kylpyhuoneessa haisee paska, en saa vain paikannettua mistä se haju tulee. Varmaankin löydän jostakin pyykkikasasta hyvinkäyneen vaipan jossa on ULLATUUS!!

Tiskikoneessa on sentään puhtaat tiskit. Tiskialtaassa likaiset, lillumassa vedessä ettei ne ihan kamalasti haisisi. Keittiö on muutenkin kuin pommin jäljiltä, lattia kylläkin kiiltää, kiitos Voiton!!

Sohvatyynyt ovat pitkin kämppää koska ”maja”. Istun tällä hetkellä sillä yhdellä ainoalla tyynyllä, joka on paikoillaan.

Ja tämä yleinen kaaos muutenkin. Leluja ympäriinsä ja kaiken kruunaa keskelle olohuonetta kaadettu nojatuoli koska MAJA.

Nyt kun olisi aikaa tätä kaaosta alkaa purkamaan, kello on yli yhdeksän illalla, huomenna aamuvuoro joten kello soi 5:45. Joten ei kuulkaa hotsita. Ainut mitä jaksan ehkä juuri ja juuri tehdä on pyykkikoneen pyöritys, vaikkakaan en enää keksi mihin tunkea kuivurissa olevat puhtaat pyykit. Ehkä alan kasata kekoja näiden sohvatyynyjen päälle pitkin asuntoa. 

Tiskikoneen tyhjennys ei käy mielessäkään koska vihdoin on hiljaista enkä halua rikkoa tätä rauhaa minkäänlaisella kilinällä ja kalinalla.

Kysymys kuuluu, miten helvetissä te äidit(ja isät), yksinhuoltajat, supersankarit, saatte tämän paletin pysymään kasassa?!?! Kahden pienen lapsen kanssa tarvitaan KAKSI aikuista, piste! 

Oletan että jokainen YH on kasvattanut salaa kolmannen käden lapaluiden väliin, jolla touhuaa päivän askareita siinä kaiken muun lomassa. Ja vielä suuremmalla kammolla olen lähes itkenyt ajatusta yksinhuoltajuudesta ilman sitä kuuluisaa tukiverkkoa. Miten helvetissä se ihmislaji pärjää???? Tämän minun surkean ”yh-jaksoni” aikana ole surutta hyväksikäyttänyt isovanhempia ja kummitätiä ja silti valitan! Koska nämä äidit joilla ei ole ketään, saa sitä surullisenkuuluisaa omaa aikaa tai vaikka munaa? Ei siinä paljon baariin lähdetä heruttamaan joka perjantai. Olen hämmentynyt ja ahdistunut.

Haluan siis vain sanoa, että te äidit (ja isät) jotka pyöritätte joka päivä tätä arkea yksin, kun puoliso on lähtenyt vähän ”pidemmälle kalareissulle”, olette uskomattomia. En voi kuin kumartaa ja niiata ja tehdä aaltoja!! Minusta ei siihen olisi tai ainakin se vaatisi todella paljon terapiakäyntejä nyt ja tulevaisuudessa.