Äiti mulla on kakkahätä!

Äiti mulla on kakkahätä!

Aika alkaa aina aamusta. Oli se ilta ollut minkälainen tahansa, aina tulee se seuraava huomen. Pitkään minäkin riipuin siinä ajatuksessa, että huomenna on päivä uusi. Lasten kanssa se ei vaan ole niin kovin uusi, tässä kohtaa, kun lapset ovat vielä pieniä, se on pitkälti sitä samaa paskaa päivästä toiseen. Älkää nyt kavahtako, että inhorealisti täällä ei nauti arjesta vaan meillä ihan oikeasti tuntuu, että paska pyörittää tätä palettia. Siinä missä aikuinen pystyy pidättämään, lapsella hätä tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta. 

Aina. Silloin. Kun. Ei. Tarttis.

Olen aina ollut hitaiden aamujen ystävä, jaksan nukkua vaikka puoli päivää, jos siihen on mahdollisuus ja juoda aamukahvia kaksi tuntia. En rehellisesti muista päivää, että olisin saanut sen kahvikupin naaman eteen silloin kun olisin itse halunnut koska meillä asuu kaksi itsekeskeistä pikku nilliäistä, joiden asiat menee aina edelle. Ihan aina.

Olen nyt 1,5vuoden kokemuksella pikkuhiljaa kehittänyt arkiaamuihin ruljanssin jolla saan parhaassa tapauksessa n.15minuuttia omaa rauhaa juoda sitä kahvia ja lukea uutisia. Kaikki alkaa siitä kun herätään. 

Hymyillään se 45sek. toisillemme, minkä jälkeen ensimmäinen sinkoaa aamupissille, toisella vaippa tursuaa jo niin yli että vuoto on varma jos yksikin liraus vielä vaippaan eksyy. Vaipat vaihdettu, erinäisiä tahtotiloja on tässä kohtaa molemmilla, pääsääntöisesti jano on kova ja toinen kun on aina varttitunnin etumatkassa, kuuluu olkkarista huuto ”mä haluan katsella piirrettyjä”. Tästä lähtee se äiti-ihmisen aamuinen taidonnäyte. Koska eihän tuo pienempi sirkuttaja mistään piirretyistä kiinnostu, mutta ruoasta sitäkin enemmän.

Molemmille leivät käteen, juotavaa hollille, mahd. hedelmiä kippoon. Ja kyllä, meillä syödään aamulla minun vahtivuorollani pääsääntöisesti olohuoneessa TV:n edessä. Ihan sama.

Tässä kohtaa aviomies on se pelastus. Kahvinkeiton saattaisin sijoittaa tähän kohtaan mikä oletettavasti sotkisi koko kuvion, mutta mies on keittänyt ne minulle jo termariin kun on lähtenyt aikaisin töihin, Ave Maria hänelle!!

Oma aamupala. Leipää, tai puuroa. Mitään helevetin terveyspirtelöitä meillä ei ehdi vääntää, yksikin hedelmä on liikaa jos siihen pitää käyttää kuorimaveistä. Pöydän kulmalle kasaan pienen keon ruokaa, kinkkua, juustoa, mandariinia, mitä nyt ikinä saatan keksiä. Ja aina kun pienempi yrittää naama väkkärällä keskeyttää aamutuokioni, työnnän sille kourat täyteen näitä edellämainittuja eväksiä ja tadaa! Joskus olen istunut siinä ihan 12minuuttiakin.

Lopulta ruoka ei enään kiinnosta ja piirretyt loppuu, siinä kohtaa hitaankin äidin on pakko aloittaa päivä halusi tai ei.

Näin se menee silloin kun ollaan elokuvissa. Valehtelematta ihan täysin putkeen tämä on varmaan mennyt kaksi kertaa viimeisen vuoden aikana. Koska kakka.

Suunnitelma työntää pieni nainen tupaten täyteen ruokaa on ihan hyvä, mutta mitäs luulette mikä mahtaa aktivoitua kun ylhäältä syöttää sisään? Jep, takapää alkaa laulamaan. Parhaimmillaan se on juuri se hetki, että toinen on saatu TV:n eteen aamupalan kera, toisen kanssa aikamme tusattu potalla ilman saalista ja luovutan. Ruokaa neidille, kahvi kuppiin, otan ensimmäisen suullisen ja se haju. Hitaasti mutta varmasti se leijuu sieraimiin sivuuttaen ihanan kahvin tuoksun täysin. Paska, neiti on mennyt nurkan taakse ja turauttanut sen vaippaan. Tässä meni eka kahvikupillinen viemäriin.

Kun neiti on saatu puhtaisiin, jatkuu epätoivoinen yritys saada se oma kolmen minuutin hetki. Ehei, tässä kohtaa myös toinen on saanut syötyä ja kertoo että menee nyt tekemään tortun pönttöön ja ÄITI TUU SITTEN PYYHKIMÄÄN JOOKO. Tässä voisi kuvitella, että olisi se kolme minuuttia aikaa hörppiä mutta olette väärässä. 

Saanen muistuttaa, että poikani on varsin suulas tapaus ja haluaa keskustella koko prosessin läpi. Ellei hän analysoi mitä takapää juuri työntää pihalle, hän vannottaa minua tulemaan pyyhkimään. Koska saattaahan se hetki ihan oikeasti vielä joskus tulla, että en ehkä pyyhikään. 

Kun olen kuusitoista kertaa luvannut tulla pyyhkimään sen berberin ja ihmetellyt mitä mahtaa olla herran mainitsema GOLF-kakka, tulee aika ryhtyä tositoimiin. Eli jättää taas se loppu kahvi mukiin ja mennä pyyhkimään. 

Joskus on käynyt se ihme, että ehdin vielä takaisin kuppi NRO kakkosen luokse, mutta yleisin tilanne on se, että pieni neiti on tullut säätämään joukkoon jotain tai keksii nurkan takana jotain ihanan ihmeellistä kun kukaan ei näe. Päivänä eräänä jouduin pelastusoperaatioon, jossa talon toisesta WC-pöntöstä ongittiin meikäläisen työavaimia ja pussillista purkkaa. 

En ollut täysi varma mitä nyrkin kokoinen klunssi ksylitolia tekee viemäriputkelle ja päätin myös olla ottamatta siitä selvää.

Tätä samaa rataa mennään koko päivä. Aina kun minä saan ruoan naamani eteen, jompikumpi keskeyttää syömiseni tai juomiseni koska KAKKA.

Ja auta armias, kun vihdoin molemmat on tyytyväisiä, olisi se hetken rauha ja tajuat et ei helvetti, mullakin on paskahätä.