Ruuhka-Mutsi ruuhkavuosissa!

Enpä ole ennen edes sivulauseessa maininnut mitä teen työkseni.  Niin. Olen sairaanhoitaja. Jep. Ja vielä päivystyksessä. Olen siis ammattiryhmäni irvikuva jos somekeslusteluiden perusteella mitattaisiin missä on kiukkuisimmat ja inhottavammat hoitajat. ;) Myönnän olevani varsinainen irvikuva mutta harvoin kiukkuinen enkä koskaan inhottava.   Kolmivuorotyö jatkuvassa potilastulvassa sukkeloiden on siis minulle arkea. Oikeastaan jos rehellisiä ollaan, niin tällä hetkellä työnkuvani on aikalailla persuksen päällä istumista koska olen mukana stm:n hankkeessa jonka tarkoitus on luoda Suomeen valtakunnallinen päivystysnumero, josta saa apua ja hoidontarpeen arviointia. Olen tehnyt työtä nyt maaliskuusta saakka, vastannut siis ihmisten kysymyksiin ja auttanut tilanteissa jossa maallikolla on lyönyt tyhjää, mitä pitää tehdä tässä ja tässä tilanteessa.  Tykkään työstäni kovasti, sekä päivystyksen puolella hurlumhei-meiningin keskellä, kuin vähän rauhallisemmassa...

pädipädipädipädi Paadippapiidipaadi. Eikun pädi. Eli IPad. Kyseinen sana (pädi) kuului varmaankin molemmilla, sekä Laurilla, että Vilmalla ensimmäisen sadan sanan joukkoon. Lauri osaa jo kaikki muutkin, kuten äple teevee, läppäri, juutuup jne. Vilmakin tulee sitkeänä kakkosena ja painokkaasti hokee "kä", eikä jää epäselväksi mitä sillä tarkoitetaan(kännykkä). En ole vielä oikein päättänyt mitä mieltä olen tästä erinäisten laitteiden tulvasta heti vauvasta alkaen. Meillä katsotaan piirrettyjä lähes joka päivä, nyt syksyn saapuessa enemmän. Ei koko päivää, eikä tunteja putkeen mutta kuitenkin katsellaan.  Jo Laurin syntymän jälkeen oli aika selvää, että jos haluan edes hetken rauhan, teletapit toimii siihen parhaiten. Nyt nuo aineita käyttävät tappipäät ovat vaihtuneet Legopoliiseihin ja Ducktalesiin. Ja juutuuppiin. En myöskään ole hyvä esimerkki kännykän käyttäjänä. Joskus tuntuu, että kännykkä on liimattu käteeni ja elämä pyörii Instagramin ympärillä. Lähiai...

VIHDOIN! Kesäkuussa joku pienisieluinen ihminen varmaankin luki blogitekstini, veti herukat nenään ja eväsi minulta oikeuden julkaista yhtään mitään. Siis nada. En saanut yhtään postausta julkaistua, kone ilmoitti aina tallennusvaiheessa että ”järjestelmävirhe”. Tiedän että tekstini on täyttä soopaa, mutta lähetin silti viestiä eteenpäin, josko kuitenkin runosuoneni saisi kukkia. Ja TADAA! Kolme kuukautta siinä meni! Väittivät että vika ei ollut teksteissä, uskokoon ken tahtoo! Eilen ulkoillessa oli viimein pakko uskoa että syksy on täällä. Olen opetellut käyttämään synttärilahjaksi ostamaani järkkäriä, eilen yritin saada syksyä ikuistettua.   Onnistuinko?

Tilastojen mukaan suomalaiset lapset sairastavat noin kolme viruspohjaista flunssaa vuosittain.  Koska tämä on keskiarvo, osa lapsista on enemmän, osa vähemmän kipeinä.  Menemättä sen tarkemmin meidän lasten sairasteluun totean vain, että Vilma ja Lauri sairastaa aina silloin kuin ei pitäisi.  Mutta näinhän se menee, että aina kun ajattelee, että nyt voitaisiin olla terveinä, tai olisi jotain tähdellistä menoa, tauti tulee ihan vääjäämättä. Kuten nyt. Loman kunniaksi molemmat lapset pasahti täyteen räkää, ei siis mitään pikkunuhaa vaan koko ajan vihreät madot nenän alla ja öisin hapensaanti on pienemmällä hieman kyseenalaista.  Nuha vielä menisi mutta lisäksi molemmilla on aivan helvetillinen yskä.  Pystyssä ollessa se on vielä ihan kohtuullista, mutta yöllä konsertti oli jatkuva läpi yön!! Nukkumajärjestelyt on viimeisen viikon olleet taas vallan mielenkiintoisia ja kaksi viimeistä yötä minä olen saanut nauttia näiden kahden tilliäisen seurast...

Elämäni ensimmäistä kertaa olen lomalla kokonaisen kuukauden, siis todella, kolmekymmentäkaksi päivää putkeen! Aiemmin lomani on pilkottu osiin tai olen vaihtanut työpaikkaa niin että täysiä lomia ei ole ollut.  Lapset ovat myös koko kesäkuun kanssani lomalla, en ole vielä varma onko tämä hyvä vai hulluuteen vievä asia. Kuukauden lomasta myös Antti lomailee hieman yli kaksi viikkoa ja saadaan olla koko perhe kimpassa niin, että seinät kaatuu päälle! Viime kesän vietin kokonaan kotona, mutta siitä oli loma kaukana. Äitiysloma yhdistettynä äärettömän huonoon kesään, vauvaan ja kärpäsiä pelkäävään taaperoon oli loman irvikuva. Syksyllä kun pääsin vihdoin töihin, lähes itkin ilosta. Aikuisten ihmisten seura ja omaehtoinen lounas ilman keskeytyksiä oli siinä hetkessä lähes lottovoitto. Syksy töissä oli rankka. Meinasin laittaa edelliseen lauseeseen sanan ”aika”, mutta aikuisten oikeasti syksy oli yksi rankimmista koskaan ja joulusta eteenpäin puuha oli pääosin aika perseest...

Jokainen vanhempi tietää, että ajatus elämän muuttumattomuudesta lasten syntymän jälkeen on legendaa.  Lähes joka toinen sen silti ääneen sanoo ja toteaa muutaman kuukauden vanhemmuuden jälkeen, että se kuolaava pikku käärö on kääntänyt koko maailman ylösalaisin eikä paluuta entiseen enään ole. Yksi suurimpia muutoksia liittyy uneen.  Siinä missä ennen olet nukkunut silloin kun haluat, missä haluat ja kenen kanssa haluat, et muuten nuku enään.  Ennen lapsen syntymää raskauden suoranainen hehku korreloituu aika monella naisella suoraan yöuniin.  Niitä ei käytännössä ole, ainakin uni on niin katkonaista, että kaikkia vituttaa, eniten raskaana olevaa naista.  Yöllä pitää pissata, juoda, kyljen kääntöön vaaditaan Pekka Niska, jalkoja särkee ja vauva pitää mahassa omia Sambakarnevaaleja juuri kun uni olisi tulossa.  Sängystä nousemiseen vaaditaan tunkki, jona pääsääntöisesti mies toimii ja tämän vuoksi raskauden jälkeen molemmilla, sekä äid...