Mutsi jumppaa

Kaksi lasta tehtyäni olen niin rapakunnossa kuin ihminen vain voi olla! Lihasta on vain nimeksi, kaikki on löysää ja olo myös sitä samaa lajia. 

Sohvalla on kiva maata ja karkkia kiva mussuttaa, mutta niiden avulla ei millään pysy kahden tohottajan touhuissa mukana. On hyvin epämiellyttävää ottaa juoksuaskelia tai pomppia, koska liikkeen loputtua kroppa jatkaa höllymistä vielä minuutin. 

Vaatteet joissa on jonkinlainen vyötärökuminauha saavat minut näyttämään kaalimadolta. Kovilla pakkasilla lainasin Antilta kirkkaanvihreää lämpökerrastoa, joka teki juuri edellämainitun efektin. Meinasin kuolla nauruun kylpyhuoneen lattialle kun erehdyin katsomaan itseäni peilistä. 

Viimeinen niitti tässä touhussa oli suihkussa eräänä iltana kun poikani oli kovin kiinnostunut, mitä kenenkin alapäästä löytyy. Ensin todettiin oman pippelin olevan paikallaan, siskolta löytyi pimpsa nopealla vilkaisulla. 

Isin kiveksille kikatettiin hetki ja sitten katse siirtyi minuun. Pieni otsan rypistys ja toteamus "odota, haen työkaluja". 

Minulla oli jotain mitä muilla ei, vatsamakkara. Tämä hämmensi poikaani joka yritti sitä irroittaa kunnes tajusi, että tämä pehmeä osa on minussa kiinni. Lapsen innolla hän jatkoi tutkimista ja teki loppupäätelmän että "äitillä on tämmönen piilopaikka minne voi laittaa aarteen". 

Kiitos raskauksien olen siis saanut itselleni semmoisen pienen lörpöttimen, silkkaa läskiä. Kaukana on ne ajat kun oli pömppis, mutta se oli kiinteä. Joten. Jotain oli tehtävä. 

Otin siis pitkän harkinnan jälkeen yhteyttä Vappuun, mahtavaan personal traineriin jonka kanssa olin jo aiemminkin jumpannut ja jonka positiiviseen ja piiskaavaan asenteeseen olin ihastunut. 

Vappu innostui kympillä ja aloimme jumpata yhdessä ja miettiä mitä minä voisin tässä kiireisen ruuhka-arjen keskellä tehdä toisin. 

Siinä missä Jutta fitfarmeineen on omalla tavallaan idolini, se, että hän väittää, että lapset eivät estä liikkumista ja terveellistä elämistä on ihan silkkaa paskaa. Olisi ihan mahdottomuus tässä elämäntilanteessa alkaa syömään tietyn ruokavalion mukaan, jossa punnitsen kaiken suuhunpantavan ja treenaan kolme-neljä kertaa viikossa. Joo, varmasti tämä onnistuisi jos tinkisin siitä vähästä uniajasta ja lasten kanssa olemisesta jota minulla on. 

Väitän että kahdessa viikossa olisin niin piipussa että heittäisin vaa'an ikkunasta ulos ja söisin perhepizzan. 

Vapun ajatus painostani ja huonosta kunnostani oli jotenkin silmiä avaava. Siinä missä minulla on mennyt n.4vuotta saada itseni tähän nykyiseen kuntoon, miksi yrittäisin yhtään lyhyemmässä ajassa päästä entiseen? Pienin askelin. 

Pienin askelin aion siis edetä. Syöminen on meikäläisellä niin retuperällä että jos nyt alkaisin syödä täysin puhtaasti jättäen kaiken lisäainehötön ja sokerin pois, ripuloisin varmaankin viikon verran. 

Mutta sekin päivä vielä tulee, että saan itsestäni irti (ainakin)hetken  sokerittomuuden ja ruokarytmini pysyy aisoissa. 

Tällä hetkellä ollaan päästy siihen pisteeseen että syön säännöllisesti 4-5 kertaa päivässä ja olen jättänyt aivan sairaalla tasolla olleen juuston puputtamisen pois ruokavaliostani. Yritän syödä määrätyn määrän kasviksia päivässä mutta hitto, että hetkittäin on vähän haastavaa!! Miten se voikin olla niin vaikeaa tunkea 500g kasviksia vatsalaukkuun? Yksi ilta söin kilon kurkkua kun vitutti niin paljon, että koko päivänä en ollut syönyt juuri mitään järkevää saati kasviksia. Sai siinä hetken pureskella ihan tosissaan ja koko yön kusetti. 

Juustoa ei juurikaan ole ikävä, mutta sitä ehdinkin syödä jo koko elinikäni edestä. MInulla oli muunmuassa tapana höylätä juustosiivuja lautaselle niin, että juusto peitti koko lautasen. Tämän jälkeen mikrotin "aterian" ja söin sulan juuston suupielen sylkeä valuen. 

EIkä ole mikään uusi vitsi että minun leipäni olivat yleensä juustoa leivällä, ei leipää juustolla. Sentti ei ole mitään, mitä tulee juustokerroksen paksuuteen leivän päällä! 

Tässä vain yksi esimerkki hyvin  kieroutuneesta suhteestani ruokaan, varsinkin rasvaan ja suolaan. Arvatkaa ummettiko? 

Mutta se missä ruokavalio on vielä retuperällä, jumpissa ei olla pihistelty. Vapun mukaan minussa on "potentiaalia" ja koska hän on tietynasteinen sadisti, lausahdus "inhoan askelkyykkyjä" sai hänessä pienen pedon syttymään ja arvatkaa mitä? 

Joka, saatanan, kerta, ollaan tehty jotain reisiä ja persettä kiduttavaa liikettä. Tuskan partaalla reisien täristessä Vappu hyppii vieressä ja hakkaa hanskoja yhteen ja kikattaa "ihanaa, eikö!!" 

No vittu ei ole. Ei siinä hetkessä millään mallia, enkä luultavasti koskaan tekisi moista kuraa yksin, siitä kiitos PT:lle.

 Ilman piiskaajaa ei saa itsestään irti kaikkea sitä potentiaalia mihin kropalla on mahdollisuus venyä. 

Mutta joka kerta jumpan jälkeen olo on mahtava. Läskit hyllyy edelleen mutta kropassa on hyvä olla ja lihakset ovat kiitollisia rääkkäyksestä! 

Viikon päästä alkava kesäloma antaa mahdollisuuden keskittyä vielä hieman enemmän minuun itseeni ja aionkin panostaa koko perheen ruokailuihin, kasviksiin, laatuun ja hyviin herkkuihin. Meiltä Lepaalta saa jo suomalaisia mansikoita jotka maistuu taivaalliselle, ehkä nyt on se hetki että meikä vääntää niitä niin kehuttuja smoothieita koko perheelle. 

Kirjoitetaanko se edes noin? Smoothie?