Lauri

Lauri
21.07.14


Se oli Elo-Syyskuuta kun sanoin sen Antille ensimmäistä kertaa ääneen; Mä haluan vauvan. Muistaakseni en sen kummemmin hokenut, painostamaan jouduin kun yleisestikin hieman jäyhä mieheni meni varsin hiljaiseksi. 

Kävi mielessä että Antti suunnittelee pakoa kun minä munasoluja pursuava wannabemom-hirviö  hoin pelkkää "vauvavauvavauva"-mantraa. Mutta hiljaisuuden taustalta paljastuikin ehkä se syvin ajatus joka varmasti kaikilla on, harva vain sanoo sitä ääneen; Pelko. 
Pelko pärjääkö isänä, äitinä. Pelko mitä elämässä tapahtuu kun otat vastuuta toisesta ihmisestä ja joudut sitä kantamaan aika pirun kauan -vanhempien näkökulmasta koko loppuelämän. 
Käytiin keskusteluja ja tultiin lopulta siihen ajatukseen että kyllä me  tähän pystytään.

Tekovaiheesta en nyt sen enempää avaa. Varsin työteliästä puuhaa kun sitä tekee ihan tosissaan. Esileikki on varsin vieras käsite kun ollaan tosissaan, vertaisin vauvan tekoa 120m aitoihin, saatanallinen lähtöspurtti, hyppy, juoksu, hyppy, juoksu ja maalissa ollaan ennenkun pääsee edes kunnolla alkuun. Mutta se siitä, Lauri sai alkunsa heti ensimmäisestä kierrosta, tässä suhteessa Luoja oli armollinen koska Antti tuskin olisi montaa kuukautta kestänyt mua. 

Sitten alkoi raskaus. Ai helvetti se raskaus!! Mielestäni koulun terveystiedon tunnilla olisi varsin tärkeää käsitellä tämä aihe. Kuinka se muuttaa suhteellisen normaalin naisen aikalailla kusipääksi ja viikko viikolta elämä käy vaan paskemmaksi. Että siinä kohtaa kun viikkoja oli meikäläisellä kasassa yli 41, olin valmis fileerausveitsellä tekemään kotikutoisen sektion. Kyllä, niin paskaa se oli. Itkin Antin perään kun se paskapää kehtasi lähteä polkupyörällä kuntosalille, meikäläiselle samantasoinen urheilusuoritus oli kävely postilaatikolle ja takaisin. Viimeiset kaksi viikkoa olin niin räjähdysaltis ettei kukaan uskaltanut edes soittaa kysyäkseen kuulumisia, saati sitä kuuluisaa "joko"?. Tähän päälle vielä se fakta että kesä 2014 oli aivan helvetin kuuma, varsinkin heinäkuu. Ootteko nähny ryhävalasta rannalle ajautuneena? Siltä mä todella näytin. 

Lopulta se aamuyö koitti kun ne supistukset vihdoin alkoi. Ja niitähän sitten kesti. Ensin kotona aamun, sitten alkoi olla tuskaa, joten menoa jatkettiin synnärillä. Sain lääkettä jos jonnimoista, koko päivä meni aikalailla pöllyssä, mutta homma ei edennyt yhtään mihinkään. Päätettiin sitten että otetaan huilitauko, nukutaan yö supistuksia estävällä lääkkeellä ja jatketaan aamulla. Se mihin lasten myötä on syytä varautua henkisesti ehkä eniten, on se että et tule enää koskaan nukkumaan silloin kun itse haluaisi. Joten noin tunnin unien jälkeen iski oletettavasti ensimmäinen "oikea" supistus; tuntui että joku työntää tulikuumaa hiilihankoa mun perseeseen ja koska eihän tämä vielä riitä -repii samalla häpyluuta irti. Siitä se helvetti sitten repesi. 

Edelleen jaksan ihmetellä että nyky-yhteiskunnassa jossa meillä on toimiva neuvolajärjestelmä, miten tämä asia on voitu ohittaa siellä täysin. Että synnytys on aivan perseestä. Se sattuu niin paljon että kukaan ei voi siihen ennalta varautua. Se on kasa eritteitä, hikeä, paskaa, lapsivettä ja paljon muuta. Minun ainut pelastus koko touhussa oli loistava kätilö(sama molemmissa synnytyksissä) joka teki mitä piti, sen enempää kyselemättä. Ilman häntä olisin jättänyt touhun ihan tasan kesken ja lähtenyt baariin.  24tunnin jälkeen poikani tuli ulos repien kaiken tieltään. Jos jotain voin sinkkukavereille ohjeeksi sanoa; valitse puolisoksi suhteellisen pieni päinen mies, saatat säästyä muutamalta tikiltä. 

Syntymä. Se oli oudoin tunne ikinä, ne ensimmäiset parkaisut meni suoraan todella syvälle sydämeen ja muuttivat matkalla jotain pysyvästi. En itkenyt, ihmettelin vain. Ja sen jälkeen sitä ihmettelyä on riittänyt! Kolmen viikon iässä poika sai nimen Lauri Juhani, Etunimi oli päätetty jo ennen vauvaa ja sopi kuin nenäpäähän tälle pienelle miehelle. Ensimmäinen puolivuotta oli pelkkää seinille hyppimistä. Miten ihminen, joka osaa vain kuolata, saa kuin saakin kaksi aikuista niin tiloihin. Lauri on todellinen esikoisen malliesimerkki. Lauri saneli ja me tehtiin. 


Kohta neljä vuotta menty yhdessä samaa polkua rinta rinnan ja on hauska huomata miten tämä hyvin sanavalmis nuori herra oivaltaa, oppii ja ärsyttää(ihan tahallaan suurimman osan ajasta). Lauri on puheessa äärettömän lahjakas, liikkumisessa ei niinkään. Siinä missä muut hyppää, Lauri selittää suu vaahdossa miksi nyt on vaan parempi istua ja antaa muiden tehdä. Viikko sitten opittiin uusi taito; pyörälläajo. Haasteena siinäkin että pitäisi muistaa polkiessa katsoa eteenpäin eikä selittää männynkävyistä tarinaa; puskaanhan se meno sitten päättyi. 

Laurin empatiakyky on ihailtava, samoin ymmärrys että elämässä pitää tehdä asioiden eteen töitä. Neljä vuotiaan pojan suusta kuultuna lause; "Äiti me saadaan ihan kaikki mitä me halutaan jos vaan tehdään kovasti töitä" on oivallus jota kaikki suomalaiset ei ole tajunnut aikuisikään mennessäkään. 

Se että Lauri on parasta ja paras, Lauri osaa olla myös ihan helevetin ärsyttävä. Se ilme kun pää pysyy paikallaan mutta silmät seilaa ja posket on täynnä ruokaa vielä tunti ruokailun jälkeen....... Ihan kun kohdussa sikiöihin asetettaisiin anturi joka mittaa mikä ärsyttää äitiä eniten ja PADAM! Tämä taito saa otsalohkosta valtaosan. 
Koska lapset on. <3

Kommentit

  1. Jamul Casino - Harrah's Joliet, IL - KT Hub
    Jamul Casino, located just east of Joliet, Illinois, is 하남 출장안마 part of 오산 출장마사지 the Harrah's 천안 출장샵 Joliet 경상남도 출장마사지 casino family. 이천 출장마사지 The hotel offers the largest selection of slots and table

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mitä jos päiväkotia ei olisi olemassakaan?

Leipoisko pullaa vai tappaisko jonkun?

Kyllä mutsitkin rällää!